Eliisa Kekäläinen haluaa löytää syyn sille, miksi esimerkiksi leukemiaa sairastavalle lapselle tehtävä kantasolusiirto ei aina onnistu. Hänen tutkimuksessaan käytetään täysin uudenlaista tekniikkaa, jonka avulla Kekäläinen voi pureutua tutkimaan yksittäistä solua.
”Olin viisivuotias, kun päätin, että minusta tulee lääkäri. Se tapahtui foniatrin vastaanotolla. Lääkäri tutki äänihuuliani ja piti kielestäni kiinni. Kun hän päästi irti, ilmoitin, että minusta tulee lääkäri. Yllättäen myös tutkijan ura alkoi kiehtoa samoihin aikoihin. Tähtäimessäni oli tulla neljän tieteen tohtoriksi, mutta tähän mennessä olen vain yhden tieteen tohtori.
Tutkimukseni keskittyy kantasolusiirtoihin, joita käytetään muun muassa leukemioiden hoidossa. Kantasolusiirrot ovat kehittyneet valtavasti. Ongelmana on kuitenkin se, että ihmiset kyllä yleensä toipuvat siirrosta, mutta heille saattaa jäädä kroonisia vaivoja, joista tärkein ja vaikeimmin hoidettava vaiva on krooninen käänteishyljintä.
Kantasolusiirto ja sen esihoidot vaurioittavat kateenkorvaa, joka tuottaa T-soluja. Ilman näitä soluja ihminen ei voi elää, ja kateenkorvan vaurioituminen onkin yksi todennäköinen syy sille, miksi kaikkien potilaiden immuunijärjestelmä ei toimi siirron jälkeen. Tämä taas aiheuttaa esimerkiksi infektiota ja kroonista käänteishyljintää, jossa siirteen solut tunnistavat potilaan elimistön heille vieraaksi ja aiheuttavat laaja-alaista tulehdusta.
Kateenkorva sijaitsee aivan sydämen päällä rintaontelossa, joten sitä on vaikeaa tutkia suoraan. Tämän takia on tyydyttävä tutkimaan sen tuottamia T-soluja. Tutkimuksessani käytetään tekniikkaa, jolla tämä voidaan tehdä aivan uudella tavalla ja ennennäkemättömällä tarkkuudella.
Perimää voidaan ajatella kirjastona, jossa säilötään kaavoja siihen, millaisia geenejä meiltä löytyy. Meillä on pitkään ollut menetelmiä, joilla tutkitaan kirjastoja, mutta yhtä oleellista on tietää, mitä geenejä solu päättää lukea eli käyttää kirjastostaan. Lopputulos on eri riippuen siitä, mitä geenejä solu valitsee – aivan samoin kuin ihminen pyrkii erilaiseen lopputulokseen lukiessaan kirjastossa sarjakuvia tai kvanttifysiikkaa. Uudella menetelmällä voimmekin piirtää profiilin siitä, mitä solu lukee kirjastosta. Kun tämä tehdään tuhansille soluille, saadaan käsitys siitä, mitä tapahtuu laajemmalla, eli populaatiotasolla.
Pohjimmainen tavoitteemme on löytää jokin helposti mitattava asia, joka ennustaa kantasolusiirron onnistumista. Jos löytäisimme ne tekijät, jotka aiheuttavat komplikaatioita, niihin voitaisiin reagoida paremmin, eikä kaikille tarvitsisi esimerkiksi antaa raskaita hoitoja käänteishyljinnän estämiseksi.
Käyttämämme menetelmä on niin uusi, ettei siitä ole juuri aikaisempaa kokemusta tai tutkimusta aidoissa potilasaineistoissa, eikä varsinkaan kantasolusiirron jälkeen. On uskomattoman hienoa, että Lastentautien tutkimussäätiö tukee tällaista korkeamman riskin projektia. Erityisen hienolta tuntuu saada apuraha näin nuorena tutkijana. Ei minulla ole sellaisia näyttöjä kuin joillain paljon julkaisseilla professoreilla. Tämä on monelle se vaihe, johon tutkijan ura tyssää. Ajatellaan, että ei niitä apurahoja kuitenkaan saa.
Tulevaisuuden pediatria -apuraha mahdollistaa sen, että voin avata uuden tutkimussuunnan, joka on mielestäni tärkeä ja jota voi tutkia vaikka seuraavat 20 vuotta.
Eliisa Kekäläinen
Yliopistotutkija, LT
Helsingn yliopisto