Professori Mikko Hallmanille lastenlääketieteen arvostetuin palkinto
Professori Mikko Hallmanille luovutettiin viime viikolla Rosén von Rosenstein -mitali, joka myönnetään joka viides vuosi kolmelle tai neljälle ansioituneelle lastenlääkärille, ja sen jakaa Uppsalan yliopisto Ruotsissa. Mitalia pidetään maailman arvostetuimpana lastenlääketieteen palkintona.
Professori Mikko Hallman on keskoshoidon uranuurtaja ja kansainvälisesti arvostettu tutkija. Hän on toiminut Lastentautien tutkimussäätiön hallituksen jäsenenä ja apurahalautakunnan puheenjohtajana vuodesta 2015.
Hallman on tutkimusryhmineen tehnyt pitkäjänteistä työtä myös ennenaikaisten synnytysten syiden selvittämiseksi ja hoitojen kehittämiseksi. Hallman on toiminut muun muassa Kalifornian yliopiston lastentautiopin professorina, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan naistentautien klinikan lastenosaston ylilääkärinä ja Oulun yliopiston lastentautiopin professorina.
- On 11.4.2025
