Tutkimustyön haasteet: lasten hemato-onkologien näkemys ja toiveet

Kliinisen tutkimustyön houkuttelevuus on laskenut viime vuosina, ja kliinisten tutkimusten määrä on vähentynyt Suomessa. Lasten hemato-onkologia on perinteisesti ollut vahvasti tutkimusorientoitunut ala, ja tutkimustyöllä on ollut keskeinen rooli lasten syövän hoidon kehityksessä. Kliinikkotutkijoiden vähentyminen ja tutkimustyöhön liittyvät haasteet ovat kuitenkin kasvava huolenaihe.

Päätimme kartoittaa lasten hemato-onkologian alalla työskentelevien kliinikkojen kokemuksia tutkimustyöstä ja sen haasteista. Kartoitus toteutettiin Google Forms -pohjaisella kyselytutkimuksella, joka lähetettiin kaikille Suomen lasten hematologian ja onkologian yhdistyksen postituslistalla oleville henkilöille (N=51). Kysymykset laadittiin yhteistyössä alan asiantuntijoiden kanssa, ja ne kattoivat tutkimustyön eri osa-alueita, kuten tutkimusrahoituksen saatavuutta, hallinnollisia haasteita, mentorointia ja tutkijayhteisön tukea. Kysely sisälsi yhteensä 20 kysymystä; osassa kysymyksistä pyydettiin arvioimaan vastausta numeerisella asteikolla (1-5; 1 = heikko/vähän, 5 = runsas/erinomainen). Vastauksia saatiin 26 (51 %). Tulosten analysoinnissa hyödynnettiin R-ohjelmistoa ja LLM-kielimallia (ChatGPT 4.0).

Vastaajista puolet käytti merkittävästi aikaa tutkimukseen (> 8 t/viikko tai > 1 kk/vuosi). Tutkimustyön koettiin yleisesti näkyvän vahvasti arjessa (3,9/5,0). Kuten kuvasta 1 näkyy, tutkimusilmapiiri koettiin yleisesti myönteiseksi (3,4/5,0), mutta ohjauksessa ja mentoroinnissa oli puutteita erityisesti väitelleiden osalta (2,4/5,0). Byrokratian lisääntyminen koettiin tutkimustyötä vaikeuttavana tekijänä (4,4/5,0). Kysyttäessä tutkimustyön haasteita, 92 % vastaajista nimesi byrokratian lisääntymisen keskeisimmäksi ongelmaksi. Toinen merkittävä haaste oli aikapula (4,1/5,0), joka johtui sekä kliinisen työn velvoitteista että siviilielämän vaatimuksista. Reilu kolmasosa vastaajista koki myös osaamisvajetta, erityisesti statistiikan osalta. Motivaatio-ongelmat tai aihepula eivät sen sijaan nousseet kyselyssä ongelmiksi. Rahoituksen saatavuus koettiin osin haastavaksi (3,5/5,0), ja erityisesti toivottiin pidempikestoisia rahoituksia sekä osa-aikaisia tutkijapositioita. Rahoituksen lähteinä mainittiin useimmiten Lastentautien tutkimussäätiö, AAMU Lasten Syöpäsäätiö ja Lasten Syöpäsäätiö Väre. Kansainväliset rahoituslähteet, kuten EU-hankkeet ja Suomen Akatemian ohjelmat, olivat vähemmän hyödynnettyjä. Yliopistosairaaloiden välillä ei ollut suuria eroja, ottaen huomioon pieni vastaajamäärä.

Kysyimme myös konkreettisia ehdotuksia tutkimustyön edistämiseksi alalla. Vastaajat toivoivat enemmän yhteistyötä yliopistosairaaloiden välille, byrokratian keventämistä ja lupaprosessien helpottamista, erityisesti tutkimuksen käynnistysvaiheessa. Useat vastaajat ehdottivat tutkimuslupiin ja -sopimuksiin liittyvän neuvonnan keskittämistä. Nykyisten kliinisten tutkimuskeskusten (CTU) vahvistaminen nähtiin tärkeänä, samoin kuin kliinisten tutkijapositioiden lisääminen. Valtakunnallisen verkostoitumisen ja tutkimushankkeiden tietoisuuden edistämiseksi ehdotettiin tutkimusaiheisten sessioiden järjestämistä alan omien tapaamisten yhteydessä.

Tulokset osoittavat, että kliinisen työn vaatimuksista huolimatta suurin osa lasten hemato-onkologeista on aktiivisesti mukana tutkimustyössä. Kyselymme tulokset olivat kaiken kaikkiaan rohkaisevia, sillä esimerkiksi motivaatio-ongelmat tai aihepula eivät juurikaan nousseet esille. Tämä voi heijastaa alamme erityispiirrettä, sillä lasten hematologia ja onkologia on vuosikymmenten ajan nojannut vahvaan monikansalliseen yhteistyöhön. Valtaosan mielestä tutkimusta ympäröivä byrokratia vaikeuttaa merkittävästi tutkimustyön tekemistä, ja tähän toivottiin helpotusta. Käsitteillä oleva toisiolain uudistus voisi parhaimmillan olla juuri tällainen helpotus rekisteritutkimusta tekeville. Toisena merkittävänä tutkimuksen esteenä koettiin aikapula – asia, joka on noussut esille myös kansainvälisessä kirjallisuudessa. Digityökalujen on toivottu vapauttavan aikaa itse tutkimukseen, mutta käytännössä on käynyt päinvastoin. Osa aikapulaa selittävistä haasteista juontuu toki työn ulkopuolisista seikoista, mutta osa-aikaiset kliinisen tutkijan positiot olisivat tervetulleita tutkimuksen mahdollistajia. Tällaisia onkin jo tarjolla, esimerkiksi Suomen Akatemian ja Sigrid Juseliuksen säätiön kautta. Myönteistä oli, että enemmistö vastaajista koki esihenkilöiden ja kollegoiden asenneilmapiirin tutkimukselle suotuisana.

Kyselytutkimuksen vastaajamäärä oli alan suppean luonteen vuoksi pienehkö, mutta saavutettu vastausprosentti oli tyydyttävä. Vaikka käytetty kyselylomake ei ole validoitu ja kysymykset saatettiin tulkita eri tavoin, monet havainnot lienee yleistettävissä. Lasten hematologian ja onkologian alalla on tarkoituksena tarttua haasteisiin, esimerkiksi järjestämällä tutkijatapaamisia ja tiedesessioita perinteisten alan kokoontumisten yhteydessä. Muina keskeisinä kehityskohteina nähdään mentoroinnin vahvistaminen, tutkimusyhteistyön lisääminen ja osa-aikaisten tutkijaresurssien edistäminen alalla.

Kuva 1. Vastaajien kokemukset A) tutkimusilmapiiristä ja B) ohjauksen tai mentoroinnin määrästä. Asteikossa 1 viittaa heikkoon/vähäiseen ja 5 erinomaiseen/runsaaseen.

Olli Lohi, LT, professori
Tampereen yliopisto

Atte Nikkilä, LT, dosentti
Tampereen yliopisto

Kim Vettenranta, LT, prof. emeritus
Helsingin yliopisto

Markku Heikinheimo, LT, prof. emeritus
Helsingin yliopisto