Lastentautien tutkimussäätiön apurahat vuodelle 2027 hakuun maaliskuun alusta lähtien
Lastentautien tutkimussäätiön apurahat vuodelle 2027 avautuvat haettavaksi 1. maaliskuuta. Vuodelle 2027 tarkoitettuja tutkimusapurahoja voi hakea koko maaliskuun ajan, ja hakuaika päättyy 31. maaliskuuta kello 23.59.
Tutkimusapurahat on tarkoitettu lapsia ja nuoria koskevaan lääketieteelliseen tutkimukseen. Apurahoja myönnetään tutkimushankkeille, kliinikkotutkijoille osa-aikaiseen tutkimustyöhön, post doc -apurahoina ulkomailla tapahtuvaan tutkimustyöhön sekä väitöskirjan tekijöille. Apurahoilla tuetaan pitkäkestoisia tutkimusprojekteja sekä lastensairauksien erikoislääkäreiden ja lastensairauksiin erikoistuvien lääkäreiden pitkäjännitteistä tutkimustyötä.
”Kliininen tutkimus on keskeinen osa terveydenhuollon kehittämistä ja uusien hoitomuotojen syntyä. Kun julkinen rahoitus on pienentynyt, korostuu yksityisten säätiöiden rooli tutkimuksen mahdollistajina. Haluamme varmistaa, että tutkijoilla on mahdollisuus kehittää uusia ratkaisuja potilaiden hyväksi myös muuttuvassa rahoitustilanteessa. Tavoitteemme on edistää lastentautien tutkimusta monipuolisesti, jotta tutkimustulokset hyödyttävät mahdollisimman laajasti lasten ja nuorten terveyttä. ” sanoo Lastentautien tutkimussäätiön hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Tor Bergman.
Vuodelle 2026 Lastentautien tutkimussäätiö jakoi apurahoja ennätykselliset kolme miljoonaa euroa.Kaikkiaan lastentautien tutkimusapurahoja sai 105 eri tutkimusryhmää tai yksittäistä tutkijaa. 22 prosenttia jaetuista apurahoista kohdistui endokrinologian ja diabetologian tutkimukseen, ja loput melko tasaisesti muiden lastentautien alojen tutkimukseen.
Lastentautien tutkimussäätiön apurahaa haetaan sähköisesti. Hakuilmoitus, tarkemmat hakuohjeet sekä kirjautuminen hakuun löytyvät 1.3.2026 alkaen Lastentautien tutkimussäätiön nettisivuilta.
Lisätiedot:
Lastentautien tutkimussäätiön toimisto, p. 050 5766 196, lts@lastentautientutkimussaatio.fi
- On 27.2.2026
