Lastentautien tutkimussäätiön toiminta keskittyy alan tutkimuksen tukemiseen. Säätiö myöntää vuosittaisen apurahajärjestelmän kautta tutkimusapurahoja lastentautien tutkijoille ja tutkimusryhmille. Säätiö mahdollistaa myös yliopistosairaaloissa kliinisen lääkärintyön ohella tehtävää tutkimusta.
Lastentautien tutkimussäätiön (LTS) vuosittain jakamat tutkimusvarat ovat suurimmaksi osaksi peräisin sijoitusomaisuuden tuotoista. Sen lisäksi säätiö saa myös lahjoituksia. Säätiön toimintaa ei rahoiteta yhteiskunnan taholta.
Pitkäjänteinen sijoitustoiminta mahdollistaa pitkäjänteisen tuen
Tilikauden 2024 päättyessä säätiön omaisuuden arvo oli lähes 56 miljoonaa euroa. Säätiön sijoitustoiminta on tuottanut hyvin, viiden vuoden aikavälillä runsaat kahdeksan prosenttia vuodessa.
Sijoitusomaisuuden hyvä hoito antaa erinomaiset mahdollisuudet toteuttaa LTS:n sääntöjen mukaista perustehtävää, lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin kohottamiseen tähtäävän tieteellisen työn tukemista ja tunnetuksi saattamista.
Säätiön toiminta on täysin keskittynyt lastentautien tutkimuksen tukemiseen eikä säätiöllä ole esimerkiksi omaa varainkeruuorganisaatiota.
Säätiön hallitus, hallintoneuvosto ja apurahalautakunta toimivat palkkioitta vapaaehtoisuuden pohjalta, jolloin toiminta on hyvin kustannustehokasta.
Parasta tuottoa tutkimusta edistämällä
Säätiön näkökulmasta parasta tuottoa syntyy Lastentautien tutkimusta edistämällä: kaikki lapset eivät synny terveinä eikä kaikkia sairauksia voida parantaa, mutta kaikkia voidaan auttaa.
Säätiön tavoitteena on jakaa omaisuuden reaalituotto mahdollisimman tehokkaasti apurahoina eteenpäin. Vuotuisten apurahojen jakosumma pyritään pitämään vakaana talouskehityksen vaihteluista huolimatta.
Lahjoittajan toivomiin tarkoituksiin
Sijoitusomaisuuden tuottojen lisäksi säätiö saa lahjoituksia yksityishenkilöiltä ja yhteisöiltä. Tilikaudella 2024 säätiö sai lahjoituksina lähes 1,1 miljoonaa euroa. Lahjoitusten määrä vaihtelee vuosittain merkittävästi.
Yksityishenkilöiden lahjoitusten kautta saadut varat siirretään apuraharahastoihin, joista ne siirtyvät tutkimustoiminnan hyväksi vuosittain myönnettävien apurahojen ja yliopistojen tutkimustuen kautta.