Syöpää sairastavat lapset saivat ikioman professorin

Olli Lohi on Suomen ihkaensimmäinen lasten veri- ja syöpätautien professori. Hän edistää etenkin leukemian tutkimusta. Uudessa roolissaan Olli Lohi haluaa myös käyttää asemaansa pienen ja hauraan erikoisalansa puolustamiseen.

Jokaisen lapsen syöpä on omanlaisensa, mutta ne kaikki alkavat aina samalla tavalla. Ensin terve solu vioittuu, jonka jälkeen se alkaa jakautua holtittomasti. Vuosittain Suomessa syöpä löytyy noin 150 lapselta. Se on joko aivokasvain, verisyöpä eli leukemia tai johonkin muuhun kehonosaan muodostunut kasvain. Tällaisia syöpäpatteja voi muodostua vaikkapa luuhun tai munuaisiin, melkein mihin tahansa kudokseen.

Tammikuusta 2024 alkaen syöpään sairastuneilla lapsilla on ollut ikioma professori. Tehtävää hoitaa Tampereen yliopistollisen sairaalan osastonylilääkäri, lastentautien erikoislääkäri, lasten hematologi ja onkologi Olli Lohi. Lastentautien tutkimussäätiön myöntämän viisivuotisen professuurin rahoituksen mahdollistaa Lastenklinikan osasto 10:n lapsipotilaiden tukiyhdistys ry. Tästä pitää onnitella! Soitamme professori Lohelle hänen ensimmäisenä työpäivänään videopuhelun ja tavoitamme hänet Tampereen yliopistolta. Lohi kiittää onnitteluista.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Lohi tekee jotakin merkittävää ensimmäisenä. Reilu parikymmentä vuotta sitten hän oli oman alansa kaikkein nuorin väittelijä, kun sai syöpää käsittelevän väitöksensä valmiiksi 22-vuotiaana. Sen jälkeen Lohi on tehnyt kansainvälisesti uraauurtavaa syöpätutkimusta muun muassa Cambridgen yliopistossa. Toissa vuonna Lohen tutkimusryhmä löysi uusiutuneeseen T-soluleukemiaan uuden yhdistelmähoidon. Tutkimus syntyi yhteistyössä Harvardin ja Massachusettsin yliopistojen tutkijoiden kanssa. Olli Lohi tunnustaa, että professorin titteli ei varsinaisesti muuta hänen työtään. Työpaikka säilyy samana, niin myös työnkuva.

”Tärkeintä tässä työssä on edistää kaikenlaista lasten syöpien tutkimusta”, Lohi sanoo.
Ensimmäisenä professoripäivänään hän jo tavannut kahta tutkijaa ja ohjannut heitä heidän tutkimuksissaan. Sen jälkeen hän siirtyi sairaalan puolelle lääkärien kuukausikokoukseen. Tällainen kliinisen potilastyön ja tutkimuksen yhdistäminen on Lohelle tuttua ja merkityksellistä.

”Syöpää tutkitaan samalla kun potilaita hoidetaan.” Potilailta saadaan kudosnäytteitä, joista tutkijat etsivät geenivirheitä, jotka liittyvät taudin ilmentymiseen, aggressiivisuuteen ja lääkeherkkyyteen.

Lohi on taitava kertomaan syöpätutkimuksen tärkeydestä myös sellaisille yleisöille, jotka eivät ymmärrä lääketieteen termejä ja työn monimutkaisuutta. Heti professorivalinnan jälkeen Lohi onkin käyttänyt asemaansa alan puolustamiseen. Aamulehden haastattelussa hän hän nosti esiin huolensa sairaanhoitoon kohdistuvista taloudellisista leikkauksista ja sanoi:

”Järjestelmää ei saisi nyt rikkoa. Jos pienestä ja hauraasta erikoisalasta käydään säästämään, se voi johtaa siihen, että kohta tätä alaa ei ole enää olemassa. Tämä koskee lastentautien erikoisalaa laajemminkin.”

Lohi toivoo, että mahdollisimman moni ymmärtäisi, että syöpähoidon kehittyminen lepää täysin tutkimustyön varassa. Vielä 1950-luvulla kaikki akuuttiin lymfoblastileukemiaan sairastuneet lapset kuolivat. Sen jälkeen tutkijat oppivat yhdistelemään erilaisia lääkkeitä. Vuosikymmeniä potilaiden saama lääkemäärä kasvoi. Samalla hoidon teho parani ja yhä useampi lapsi parani, mutta sivuvaikutukset olivat haitallisia. Sen takia esimerkiksi 70-luvulla syöpähoitoja saaneilla lapsilla on selvästi suurempi riski aikuisena sairastua sydänsairauteen kuin nykyisillä lapsipotilailla. ”Solunsalpaajalääkkeiden kokonaismäärää on pystytty hiljalleen vähentämään”, Lohi kertoo.

Nyt leukemiapotilaista paranee jo yhdeksän kymmenestä. Lohen ja hänen kollegoidensa tavoitteena on löytää keinot, joilla parannetaan myös ne, jotka eivät nykyhoidolla selviä. Samalla tutkijat haluavat entisestään keventää lääkitystä niiltä lapsilta, jotka paranevat vähemmälläkin. Samalla sivuvaikutukset pienenevät. Vanhoista lääkkeistä, kuten sytostaateista eli solusalpaajista on Lohen mukaan puristettu irti se hyöty, joka niistä on mahdollista saada. ”Ne ovat rajuja lääkkeitä, jotka vaurioittavat samalla kaikenlaista hyödyllistäkin.”

Tutkijoiden kiinnostus on viime vuosina kohdistunut biologisiin lääkkeisiin, ja he ovat palanneet syövän syntymekanismin äärelle. Lapsipotilaille on ryhdytty antamaan immunologisia hoitoja, joita aikuiset syöpäpotilaat ovat saaneet jo aiemmin. Ne perustuvat menetelmään, jossa lääkitys ohjaa lapsen elimistön omat puolustussolut hyökkäämään syöpäkasvainta vastaan.

Silti myös perinteisiä lääkkeitä tarvitaan. Lohi korostaa, että lapsilla jokainen syöpätapaus on aina uniikki ja omanlaisensa. Tulevaisuudessa saattaa olla mahdollista, että jokaisen lapsen syöpä hoidetaan juuri hänelle ja hänen geeneilleen räätälöidyllä lääkityksellä. Mutta vielä pitkään aikaan se ei ole mahdollista.

Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto